Lukio tulee maksulliseksi sen kalen­te­ri­vuoden jälkeen, jona opiskelija on täyttänyt 18 vuotta. Käytännössä tämä tulee monelle eteen lukion kolmannen vuoden ”abikeväänä”.

Suureen osaan Suomea saapuu illan ja yön aikana lumipyryalue, joka tekee ajokelistä jopa erittäin huonon.

Videopeleihin perustuva sarja on saavuttanut suuren suosion heti julkaisunsa jälkeen.

Salibandyn miesten F-liigassa Oilers kaatoi kotonaan Classicin 6–5. Sarja jatkuu Lempäälässä huomenna lauantaina.

Israel iski paikkoihin, joilla on suora yhteys Iranin viime viikonloppuna tekemään hyökkäykseen.

Toden­nä­köisintä on saada kertauskutsu reser­vi­läi­syyden ensimmäisinä vuosina.

Miesten lentopallon Mesta­ruus­liigan tiistaina voittanut joukkue hankki seuralle sen historian ensimmäisen mestaruuden. Aiemmin hopeamitali on saavutettu viisi kertaa.

Kroatian MM-ralli käynnissä

Yle Perjantaissa keskustellaan ikäsyr­jinnästä työelämässä ja yhteis­kunnassa. Vieraina ovat Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja professori Harri Melin.

Israel teki kostoiskun Iraniin: paketissa on 3 artikkelia

Israel teki iskun Iraniin varhain perjantaina. Iranin ja Israelin toisiinsa kohdistamat iskut herättävät huolta suursodan puhkeamisesta Lähi-idässä.

Tänään ensi-iltansa saanut Civil War esittää dystooppisen kuvan Yhdysvaltojen lähi­tu­le­vai­suudesta

Paikallisuutiset

Hetkinen, haemme uutisia…

Kaksi suomen­ve­näläistä some­vai­kut­tajaa kritisoivat nyt Venäjän hyökkäyssotaa, vaikka aikaisemmin eivät ole käsitelleet poliittisia kysymyksiä omissa videoissaan.

O'Sullivan on puhunut jo vuosia MM-turnauksen siirtämisestä pois Sheffieldistä. Tämän­vuo­tisesta ulostulosta tekee tavanomaista kiusalli­semman sen ajoitus, kirjoittaa Atte Husu.

Se oli siinä!

Olet jälleen ajan tasalla.